jaakkoselin Ajatuksia ja puheenvuoroja politiikasta sekä Jyväskylästä

Sote

Juha Sipilä kaatui keskustan maakunta-ahneuteen

Tänään Ylen uutisissa sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila kertoo soten toteuttamisen kiireellisestä tarpeesta ja muistuttaa, että alunperin asiantuntijaryhmä esitti vuonna 2015 sopivaksi sotealuiden määräksi 5-12 ja että arvio pätee edelleen. Samalla Varhila muistuttaa, että jostain syystä työterveys on jätetty soten ulkopuolelle. Työterveydessä työskentelee nyt noin 2000 lääkäriä terveitä hoitamassa.

Sinipunaa pukkaa

 

Vaalit on käyty ja voittajat kukitettu. Pölyn laskeuduttua alkaa  karu arki pääsiäispyhien jälkeen. Antti Rinne pääsee sondeeraamaan hallituskokoonpanoa. Saattaisi olla hyödyksi ottaa oppia menneisyyden tapahtumista.

Huhujen mukaan "tavallisesti hyvin perillä" olevista lähteistä saadun " tiedon" mukaan sinipunahallituksesta sovittiin jo ennen vaaleja etelärannan ja pitkän sillan isojen poikien kesken.

Sinipunaa pukkaa

 

Vaalit on käyty ja voittajat kukitettu. Pölyn laskeuduttua alkaa  karu arki pääsiäispyhien jälkeen. Antti Rinne pääsee sondeeraamaan hallituskokoonpanoa. Saattaisi olla hyödyksi ottaa oppia menneisyyden tapahtumista.

Huhujen mukaan "tavallisesti hyvin perillä" olevista lähteistä saadun " tiedon" mukaan sinipunahallituksesta sovittiin jo ennen vaaleja etelärannan ja pitkän sillan isojen poikien kesken.

Suomi, johon voit luottaa

Nyt äänestetään arvoista ja Suomen suunnasta. Ääni KD:lle on ääni arvoille, joihin voit luottaa.

Reilu kolmannes suomalaisista on jo äänestänyt, mutta vielä hyvin moni pohtii, ketä äänestäisi vai äänestäisikö ollenkaan. Juuri näiden ihmisten valinnat ratkaisevat pitkälti sen, millainen eduskunnan kokoonpanosta tulee.

Puolueena olemme rakentava vaihtoehto kestävällä arvopohjalla. Tässä kiteytetysti joitakin tärkeistä tavoitteistamme:

Tarvitaan kunnon vanhustenhoito – ei sillä rikastuneita miljonäärejä

Suomalaiset eivät toivottavasti ole unohtaneet sitä yksityisen vanhustenhoidon rappiota, jonka media alkuvuodesta paljasti. Bisnespohjaisen vanhushoivan ongelmat kertovat nimittäin paljon sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmista.

Lisää kokoomuslaista PersCarea vanhustenhoitoon

Tarvitsemme lisää kokoomusta ja kustannustehokasta vanhustenhoitoa.

PersCare yhtiöt hoitaa vanhuksenne nopeasti ja kustannustehokkaasti viimeiseen lepoon. Taseet tuottamaan ja rahat kiertoon coolin ja seksikkään Viimeinen-Paratiisi Oyj yhtiömme osakkaille.

Ammatitaitoiset rahankäyttäjämme laittavat vanhuksesi rahat kiertoon tyylikkäästi, vainajaa arvostaen ja kiitollisuutta tuntien.

Valitse siis sinäkin PersCare, viimeinen hoitopaikka jota tarvitset :-D

Ps. Muista äänestää ;-)

Perustuslaki ideologian palveluksessa

THL:n ylijohtaja Marina Erhola ja professori Heikki Hiilamo uskalsivat lopulta (HS 13.3.2019) sanoa rumat sanat sellaisina kuin ne ovat. Eduskunnan valiokuntien käyttämät asiantuntijat ajoivat sote-uudistuksen kaatamista periaatteellisista (lue: ideologisista) ja intressisyistä, ja vastakkaista mieltä olevat jätettiin pimentoon.

Ruusuja ja risuja Sipilän eronneelle hallitukselle

Suurin osa Juha Sipilän hallituksen tekemisistä ei mielestäni ansaitse kiitosta. Toisaalta on kuitenkin aihetta kiittää niistä asioista, jotka menivät hyvin. Osa näistä asioista tietenkin tapahtui hallituksesta huolimatta maailmantalouden käänteiden mukana.

Sipilä ja Hallituksensa Loppusuora !

Hallitsematon Hallitus ja poliittinen katsaus tilanteeseen !

Soten ohella on puhuttava valtionosuusjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta

Kuntien peruspalvelujen valtionosuus on merkittävin osa valtionosuusjärjestelmää. On syytä keskustella, kuinka oikeudenmukaisia universaalit palvelut alueellisten erojen kasvaessa ovat. Oli tuleva sote sitten valtio-, maakunta-, tai kuntavetoinen, kuntien määrää, niiden tehtäviä ja kuluja on karsittava.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä