jaakkoselin Ajatuksia ja puheenvuoroja politiikasta sekä Jyväskylästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Sixpack

Sixpackista kymppikerhoon

Jyväskylän kaupunginvaltuustolle esiteltiin kaupungin edunvalvonnan toimintamalleja ja tavoitteita valtuuston iltakoulussa 26.3.18. Tavoitteet olivat tutun oloisia ja ehdottoman tärkeitä Jyväskylän kaupungin menestykselle. Niitä kaikkia on ainakin minun helppo tukea, mutta ei ryhdytä erittelemään niitä tässä. Tiivistetysti voisi sanoa, että vain SOTE puuttuu ja itse asiassa näin sanoinkin. Jäin kuitenkin pohtimaan erityisesti yhtä näkökulmaa, jota olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa. Kaupunkipolitiikkaa.

Vapaaehtoisten kertausharjoitusten kiinnostus alhaalla

Olen nyt alle vuoden sisällä osallistunut kahteen vapaaehtoiseen kertausharjoitukseen.
Molemmilla kerroilla meno on ollut rentoa, mutta myös määrätietoista.
Uutta on opittu, vanhaa kerrattu ja inttikavereiden kanssa muistoja verestetty.

Yksi asia kuitenkin on jäänyt harmittamaan, nimittäin alhainen maanpuolustustahto.
Molemmilla kerroilla kutsun saaneista tuli paikalle vain noin 10-14 prosenttia!

Kataisen ja Stubbin hallitukset Suomen historian huonoimpia

Jan Vapaavuori harkitsee nykyisen raskaan ja ikävän ministerinpallinsa vaihtamista Brysselien lihapatojen ääressä olevaan helpompaan pestiin. Vapaavuoren lähdöstä vaistoaa sellaisen ilmapiirin, että hallituksesta lähdetään kuin uppoavasta laivasta. Hallituksen ministerit ovat olleet pehmeitä eivätkä ole kestäneet sitä, että ministerin työ ei ole välttämättä kivaa. Nykyinen hallitus on osoittautunut tosi toimintakyvyttömäksi.

Vihreät lähtee hallituksesta?

Ville Niinistö ilmoitti juuri tiedotustilaisuudessaan, että Vihreät lähtevät hallituksesta, jos hallitus torstaina esittää uusia ydinvoimalupia kuten vapaavuori esitti. Varmaankin vaalitaktitointia, mutta eipä sillä väliä. Pääasia että lähtevät.

Hallituskriisi uhkaa

Menneellä viikolla pantiin liikenne-, kulttuuri- ja tasa-arvoasiat uusjakoon vasemmistoliiton lähdettyä lätkimään hallituksesta. Kun pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti luopuvansa tehtävistään kesän puoluekokouksessa, epävarmuus hallituksen kyvystä johtaa maata kasvoi kertaheitolla huippulukemiin. Toisen päähallituspuolueen mahdollinen puheenjohtajavaihdos oli jo saanut aikaan spekuloinnin hallituksen kyvystä jatkaa. Vasemmistoliiton lähtö ja tulevat henkilövaihdokset eivät ainakaan paranna hallituksen toimintakykyä.

Viisikon seikkailut

Viime hetket kotimaan politiikassa ovat olleet harvinaisen tapahtumarikkaita. Nyt sitten sixpack repesi rikki ja Viisikko seikkailee seuraavan vuoden johtaen maamme poliittista päätöksentekoa. Jollain lailla nyt on sellainen tekemisen meininki, että tästä saattaa vielä syntyäkin jotain! Täytyypä käydä lainaamassa kirjastosta eräs varhaisnuoruusajan lemppari kirjasarjan kirja "Viisikon seikkailut" -sarjasta ja palautella mieleen, miten ongelmat Paulin johdolla saatiinkaan ratkaistua. Olisiko noista vinkeiksi myös pääministeri Kataisellekin? 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä