jaakkoselin Ajatuksia ja puheenvuoroja politiikasta sekä Jyväskylästä

Raideliikenteen ja kevyen liikenteen turvallisuutta on parannettava

  • Näkymä kevyenliikenteen ja junaradan risteykseen Rantakujalla.
    Näkymä kevyenliikenteen ja junaradan risteykseen Rantakujalla.
  • Keuruun rataa ylitetään lähes jatkuvasti vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä.
    Keuruun rataa ylitetään lähes jatkuvasti vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä.

Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 23.4.2018 jätimme yhdessä Tuulia Kuntsin (kesk) sekä Tuija Mäkisen (vihr) oheisen valtuustoaloitteen. Aloite keräsi laajasti allekirjoituksia kautta koko poliittisen kentän, joka kertoo esitetyn ongelman vakavuudesta.

Valtuustoaloitteen teimme, koska asia on ollut esillä jo vuosia sitten mutta mitään muutosta tilanteessa ei ole tapahtunut. Muistelen, että Tuija Mäkinen on tehnyt asiasta vuosia sitten ihan valtuustokyselynkin. On tärkeää, että Jyväskylän kaupunki laatii omat tilannearvionsa ja tarvittaessa ryhtyy edistämään niitä.

Jättämämme aloite on alla:

*

Raideliikenteen ja kevyen liikenteen risteyskohtien turvallisuutta on parannettava

Jyväskylän kaupungin alueella löytyy paikkoja, joissa käytössä olevan junaradan ja kevyen liikenteen reitit risteävät. Mikäli kevyen liikenteen määrät ovat suuria ja/tai käyttäjinä merkittävä joukko lapsia ja nuoria voivat tällaiset paikat olla erityisen vaarallisia.

Esimerkki tällaisesta paikasta löytyy Kukkumäen ja Myllyjärven yhdistävältä kevyen liikenteen reitiltä (Rantakuja). Tästä kohdasta erityisen vaarallisen tekevät seuraavat seikat:

  • Alueelle on muodostettu 1-9 luokkien yhtenäiskoulu (Kilpinen), jonka oppilaat käyttävät reittiä.
  • Uusi Honkaharjun päiväkoti sijoittuu reitin vaikutusalueelle.
  • Vaarallinen tasoristeys vaikeuttaa alueella toimivan Valteri-koulu Onervan oppilaiden liikkumista.
  • Junarata on mutkaisessa kohdassa eikä näkyvyys ole hyvä.
  • Kevyen liikenteen reittiä käyttää merkittävä määrä opiskelijoita, jotka liikkuvat Myllyjärvi-Keskusta/kampus reittiä. Myös monet vaihto-opiskelijat asuvat alueella. 
  • Reitti on keskeinen väylä keskussairaalaan / Kyllön terveyskeskukseen Myllyjärven suunnasta.
  • Reitti on ainoa kevyen liikenteen yhteys esim. Kukkumäestä Myllyjärven uimarannalle, jota käyttää merkittävä määrä lapsia ja nuoria.
  • Reitti on keskeinen reitti Keljon marketeille suuntautuvassa kauppa-asioinnissa kevyen liikenteen käyttäjille.

Kyseinen risteys ja sen turvallisuus on ollut keskusteluissa aiempina vuosina varsin usein, mutta tilanne ei ole muuttunut mitenkään. Tämän perusteella me allekirjoittaneet esitämme seuraavaa:

  1. Jyväskylän kaupunki selvittää, kuinka monta kevyen liikenteen sekä junaradan risteyskohtaa kaupungista löytyy ja tekee arvion niiden turvallisuudesta.
  2. Kaupunki asettaa omat tavoitteensa selvityksen pohjalta ja ryhtyy edistämään em. tasoristeysten turvallisuutta lisäävien toimenpiteiden toteuttamista Liikenneviraston suuntaan.

Jyväskylässä 23.4.18

 

Jaakko Selin (Kok)               Tuija Mäkinen (Vihr)          Tuulia Kuntsi (Kesk)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat