*

jaakkoselin Ajatuksia ja puheenvuoroja politiikasta sekä Jyväskylästä

Sidonnaisuusrekisteri Jyväskylässä

  • Sain kunnian pitää esittelypuheenvuoron tarkastuslautakunnan puolesta Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 30.10.2017
    Sain kunnian pitää esittelypuheenvuoron tarkastuslautakunnan puolesta Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 30.10.2017

Puheenvuoroni kaupunginvaltuustossa 30.10.2017.
Videotallenteen valtuuston kokouksesta voi katsoa tästä.

§ 116 Sidonnaisuusrekisteri

Uusi kuntalaki tuli kokonaisuudessaan voimaan 1.6.2017 alkaen. Tarkastuslautakunnille annettiin uusi lakisääteinen velvoite valvoa kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoituksia ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. Ilmoitukset tulee myös julkaista julkisessa tietoverkossa tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen.  Ilmoitukset muodostavat myös henkilötietolain mukaisen rekisterin, jonka ylläpitäjä on tarkastuslautakunta. Kyseessä ei suinkaan ole listaus mistään kyseenalaisista asioista, vaan tavoite lisätä päätöksenteon avoimuutta etenkin maankäyttöön liittyen.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ei siis automaattisesti kaikkia valtuutettuja.

Jyväskylässä tarkastuslautakunta on määritellyt, mitkä ovat ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvia tehtäviä ja nämä on lueteltu esityslistassa. Tämä on tarpeen, koska kunnilla on vapaus määritellä itsenäisesti maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetut tehtävät. Jyväskylässä on myös raportoitu tiettyjen ylikunnallisten mutta Jyväskylän organisaatioon kuuluvien toimielinten sidonnaisuudet, kuten esimerkiksi joukkoliikennejaoston jäsenet, varajäsenet, esittelijät ja varaesittelijät.

Jyväskylän kaupungissa on kuntalain 84 §:n piiriin kuuluvia luottamustehtäviä 134 kappaletta ja ilmoitusvelvollisia luottamushenkilöitä 109 kpl.

Tänään 30.10.17 tilanne on seuraava:

  • 102 henkilöä on toimittanut ilmoituksen ja ne on käsitelty tarkastuslautakunnassa
  • 2 ilmoitusta odottaa käsittelyä tarkastuslautakunnan 4.12. kokouksessa
  • 5 henkilöä eivät ole jättäneet ilmoitusta. He ovat joukkoliikennejaoston varajäseniä (2) ja ympäristöterveysjaoston varajäseniä (3).
  • Kaupunginvaltuutettuja rekisterissä on 43 kpl
  • Viranhaltijoiden/esittelijät sidonnaisuusilmoitukset on pyydetty 16 viranhaltijalta. He ovat ilmoituksensa palauttaneet ja ne on käsitelty tarkastuslautakunnassa
  • Tiejaostossa ja keskusvaalilautakunnassa esittelijänä toimivat puheenjohtajat
  • Tarkastuslautakunnan käsittelemät ilmoitukset on julkaistu kaupungin verkkosivuilla, kohdassa ”Päätöksenteko à Sidonnaisuudet”

Vastuu ilmoitusten tekemisestä on ilmoitusvelvollisilla ja kannustan kaikkia huolehtimaan omasta tilanteestaan, mikäli siihen on aihetta ja sidonnaisuuksissa tapahtuu muutoksia. Tilanne on hyvä, mutta aina löytyy myös parannettavaa.

Jyväskylässä on nyt esimerkiksi kaksi eri sidonnaisuusrekisteriä, toinen pohjautuen valtuuston aiempaan päätökseen ja toinen uuteen lainsäädäntöön. Ilmoituksissa on selkeästi myös jo vanhentuneita tietoja joita on syytä päivittää. Uuden lainsäädännön velvoitteet on kuitenkin täytetty eikä merkittäviä epäkohtia ole.

Jatkossa tarkastuslautakunta käsittelee kaikki ilmoitukset ja päivittää ajantasaisen listan verkkosivuille. Tarkastuslautakunta myös raportoi ilmoitukset tiedoksi valtuustolle hallintosäännön mukaan vuosittain, mikäli valtuusto ei muuta toivo.

Lämpimät kiitokset asiaa valmistelleille kanslian henkilöille, kaupungin reviisorille sekä tarkastuslautakunnalle. Kiitos.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat