*

jaakkoselin Ajatuksia ja puheenvuoroja politiikasta sekä Jyväskylästä

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro Jyväskylän talousarvion 2013 käsittelyyn

Arvoisat valtuutetut.
Käsissämme on viimeinen talousarvio, jonka käsittelemme ennen viestikapulan siirtoa uudelle valtuustolle. Ehkä hyvä niin. Voimme toivoa, että tulevassa valtuustossa löytyy meitä enemmän rohkeutta ja vastuullisuutta tarttua odottaviin haasteisiin. Valitettavasti yhteistä tahtotilaa kaupungin talouden tervehdyttämiseksi ei näkynyt, mistä esimerkkinä todettakoon valtuustosopimuksen hylkääminen sekä huono sitoutuminen kaupungin talousarvioon.

On helppoa todeta nykyisen valtuustomme ongelma. Meiltä näyttää puuttuvan yhteinen tahtotila, mihin suuntaan kotikaupunkiamme johdetaan. Vallalla on ajattelu, että kaikki ongelmat voidaan hoitaa lisäämällä menoja eri tarkoituksiin ja jos raha ei riitä, niin sitä kerätään lisää nostamalla veroja ja maksuja. Vähät kulurakenteen kehityksestä. Nyt ei ole kyse edes merkittävistä menoleikkauksista vaan siitä, miten menojen kasvu saadaan hallintaan ja vertailukaupunkien keskiarvoon.

Arvoisat valtuutetut.
Jyväskylän veroprosentti vuonna 1975 oli 16,5%. Se säilyi samana 14 vuotta, lukuun ottamatta yhtä poikkeusta jolloin se oli jopa alhaisempi. Vuodesta -89 lähtien veroprosentti oli 17% ja se säilyi sillä tasolla neljän vuoden ajan.

Kun maamme joutui laman kouriin ja Jyväskylän työttömyysluvut kiipesivät lähes 30% tasolle, jouduttiin kriisin hoitamiseksi myös veroja korottamaan vuonna -93. Verot nostettiin 18% tasolle, missä ne säilyivät koko laman ja yli kymmenen vuoden ajan kunnes 2002 noustiin 18,5% tasolle. Tällä myös uusi Jyväskylä lähti liikkeelle ja loppu on meille tuttua historiaa.

Vuoden 1975 jälkeen ja ennen nykyistä valtuustokautta veroja on korotettu käytännössä kolme kertaa. Nykyinen kaupunginvaltuustomme pääsee varmuudella historiaan, mikäli pystymme samaan saavutukseen yhden ainoan valtuustokauden aikana. Hyvät valtuutetut, jos kaupunginhallituksen äänestyspäätöksellä esittämä korotus hyväksytään, on se jo kolmas veroprosentin nosto yhden valtuustokauden aikana. Näin ei vain voi jatkua!

Kokoomuksen valtuustoryhmä ei hyväksy esitystä nostaa veroja. Mikäli veronkorotuksiin joskus päädytään, niin vastapainoksi pitää olla talouden tasapainottamiseen tähtäävä valtuustosopimus tai ryhmien yhteinen linjaus, missä veroprosentin korotus on viimeinen keino. Nykyisellä mallilla olemme saman tilanteen edessä jälleen ensi vuonna, kuten jo vuosi sitten ryhmäpuheenvuorossa totesimme.

Hyvät valtuutetut
Kokoomus ymmärtää mainiosti, että kasvava kaupunki vaatii investointeja. Samaan tahtiin kuin kuluvana vuonna meillä ei kuitenkaan ole varaa. Onneksi talonrakennuksen investointitasoa on laskettu jo kaupunginjohtajan esityksessä, tällä on merkittävä vaikutus velkaantumisen hillitsemiseen. Erityistä huomiota haluamme kiinnittää lukuisiin päiväkoti-investointeihin lähitulevaisuudessa. Onko ne kaikki todella tarpeen toteuttaa kaupungin omana työnä?

Peräänkuulutamme myös, missä on tämän vuoden talousarvioon kirjattu palvelustrategia? Se, joka piti valmistella kaupunginhallitukselle jo keväällä 2012? Ei kait voi olla niin, että sitä viivytetään tarkoituksellisesti? Kulujen kasvun hillitsemiseksi tarvitsemme kaikki palvelutuotannon vaihtoehdot käyttöön, sillä myös lakisääteisiä palveluita voidaan tuottaa monella tavoin, myös yksityisen toimesta. Ei voi olla niin, että ideologisista syistä jokin vaihtoehto tuottaa palveluita suljetaan pois. Aivan olennainen asia on oman tuotannon kustannusten läpinäkyvyys.

Arvoisat valtuutetut
Kun käsittelemme talousarviota, niin huomio pitää kiinnittää oikeisiin asioihin. Eli valtuustoon nähden sitoviin määrärahoihin sekä toiminnallisiin tavoitteisiin, joilla budjetointia ohjataan. Tämä käytäntö kasvattaa suuresti lautakuntien vastuuta, kun ne päättävät käyttösuunnitelmista ensi vuoden osalta. Tämä oli yksi keskeinen muutos budjettiprosessiin.

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa, että menolisäyksiä kaupunginjohtajan esitykseen tehdään mahdollisimman vähän. Mikäli veroja päätetään korottaa, tulee lisätuotot kohdistaa velkaantumisen vähentämiseen eikä käyttötalouteen.

Mikäli mahdollista, lasten kotihoidon tuen kuntalisä ja omaishoidon tuki tulee säilyttää sellaisina, että kustannuksia ei siirretä kotihoidosta laitoshoidon puolelle. Se ei ole edes taloudellisesti perusteltua. Myös englanninkielisen perusopetuksen lakkauttaminen olisi Jyväskylälle melkoinen takaisku.

Emme halua lähteä huutokauppaan euroista, joita palveluiden järjestämiseen käytetään ensi vuonna konserni huomioiden noin 1 miljardi. Haastamme kaikki ryhmät mukaan tekemään entistä paremmassa yhteistyössä vastuullinen talousarvio.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Satatuhatta poltetaan lampuilla ilmaan Valon kaupungin teemalla. Tätä Kokoomus ajaa, holtitonta tuhlailua samaan aikaan kun peruspalveluista tingitään. Tässä ei valtuustosopimukset auta. Kreikan ja Espanjan tukien ja lainojen hutilointia jatketaan kuntataloudessa.

Käyttäjän jaakkoselin kuva
Jaakko Selin

Toivotan Perussuomalaiset vilpittömästi tervetulleeksi Jyväskylän kaupungin päätöksentekoon. Ehkä ensi syksynä kaupungin talousarviosta äänestettäessä Perussuomalaiset ovat mukana alla olevassa eriävässä mielipiteessä, jonka Kokoomuksen kapunginhallitusryhmä on jättänyt talousarviokokouksessa 7.11.2012. Nyt jäimme äänestyksessä yksin ja menoja lisättiin.

Tervetuloa alas aidalta kantamaan vastuuta tekemällä, ei huutelemalla!

* * *

ERIÄVÄ MIELIPIDE TALOUSARVION 2013 KÄSITTELYYN

Kokoomuksen hallitusryhmä jättää eriävän mielipiteen talousarvion käsittelyyn. Esityksemme oli, että talousarvion käyttötalouden osalta vuosikatteen loppusummaksi olisi päätetty 21,4 M€.

Kokoomuksen hallitusryhmä katsoo, että kaupunginhallituksen ei olisi tullut lisätä tätä enempää käyttötalousmenoja kaupungin talousarvioon. Katsomme, että tämä johtaa jatkossakin veroja korottavaan kierteeseen eikä edistä riittävästi kaupungin talouden tervehdyttämistä.

Kokoomuksen hallitusryhmä tiedostaa, että on olemassa lukuisia hyviä tarkoituksia joihin voitaisiin ohjata rahoitusta useita miljoonia. Valitettavasti kaupungin talous ei mielestämme anna tähän mahdollisuutta.

Toimituksen poiminnat